Kesää odotellessa

Julkaistu: 23.06.2015 12:05:00

Suomen kesä on lyhyt ja kaunis mutta varsinkin oikukas, alkukesän lämpöiset päivät voidaan varmaan laskea yhden käden sormilla. Mutta ei tässä nyt säästä pitänyt valitella, vaan kertoa AsuntoArean kuulumisia.

Lomakausi on pyörähtänyt käyntiin, kohta Suomi hiljenee heinäkuuksi ja kesästä toiseen toistuvaa mantraa – ”eihän kukaan kesällä asuntoja osta”, on alkanut kuulua toreilta ja turuilta. Väärin - kyllä ostaa! Hyvä esimerkki tästä on mm. se, että kesällä monella perheellä on jopa hieman kiire asunnon ostamisen kanssa, kun asuinpaikka pitää saada ratkaistua ennen koulujen alkua. Joten ehdottomasti kannattaa laittaa asunto myyntiin heinäkuussa, jos olet myyntiaikeissa.

Tänä kesänä myös mökkikauppa on pitkästä aikaa piristynyt muutaman hieman hiljaisemman kesän jälkeen. Nopeimmin ovat vaihtaneet omistajaa ne mökit, asunnot ja talot, joissa hinta on laitettu oikealle tasolle heti myynnin alusta alkaen. Kesäkuu onkin ollut oikein vilkas asuntokaupan suhteen AsuntoAreassa, eikä hiljentymistä ole näkyvissä heinäkuullekaan. Suurin osa henkilökunnastamme on koko kesän töissä, vain muutama henkilö pitää pidemmän loman mm. Kristiina Taivalvuo lomailee koko kesän ja palailee työpöydän ääreen vasta syksymmällä.  Mona Sinyan on lomalla 23.6.-19.7. , Timo Mörsky on lomalla 22.6.-5.7. ja Marjo Hurskainen on lomalla 3.8. saakka. Suurin osa meistä on kuitenkin töissä ja valmiina palvelukseenne, joten ota heti yhteyttä jos olet asunnon myynti- tai ostoaikeissa.

Meillä on myös upea valikoima uudiskohteita myynnissä Lahden ydinkeskustasta ja aivan sen liepeiltä, kannattaa tutustua niihin vaikka tästä.

Mukavaa ja aurinkoista kesän jatkoa ja tervetuloa asiakkaaksemme myös lomallasi.

 

05281481.jpg

 

Lisää uutisia

Paikalliset yhteistyökumppanimme

poppankki_logo_fi.png

 

aula-logo.png